Missä mieli lepää ja virkistyy, missä sinusta huolehditaan aina hyvin? Mummolassapa tietenkin. Mummolassa on lempeyttä ja lämpöä, kotitekoinen ruoka tuoksuu, on hyväntahtoisuutta, kiireettömyyttä ja inhimillisyyttä.
Tällaisia puitteita Kerttu-hallitus lähti perjantaina varaslähdöllä testaamaan Kertun päivän kunniaksi. Ravintola Mummola löytyy pienen junamatkan päästä Helsingistä, Tikkurilan aseman läheisyydestä. Työviikon jälkeen illan rentouttava hetki tulee tarpeeseen.
Jo ravintolan eteisessä meidät vastaanottaa aidon kokoinen lehmäpatsas, portaiden yläpäässä odottaa rautalankaiskelmä ja salissa vanhan ajan kalusteet sekä posliiniastiat. Ruokalistalla on niin mummon lihapullat kuin kiisselikin. Tämän lähemmäksi mummolaa ei sukujuuriltaan maakunnasta tuleva pääkaupunkiseudulla pääse. Onneksi tämä mummola tarjoaa myös punkkua..
Hallituksen kokous etenee mukavissa merkeissä ja päätös tulee selväksi: Arvaattekin varmaan jo, missä Kertut kokoontuvat myös kevään hyvinvointitapahtumassa. Merkitse siis jo kalenteriisi lauantai 28.4. lounas ja kaffet Kerttu-seurassa, Mummolassa.
Hyväätekevää Kertun päivää kaikille Kertuille ja kertunmielisille! Nauttikaa!
