sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pienten päätöksien iloa


Tänä vuonna Kerttu-verkoston pääteemana on hyvinvointi. Mutta mitä se hyvinvointi oikein on? Milloin voin ylpeästi sanoa, että voin hyvin? Tätä olen pohtinut jo jonkun aikaa. Meillä jokaisella elämä on kuin vuoristorataa, joskus olemme huipulla, joskus taas tuntuu, että tämä on vaan jatkuvaa alamäkeä. Itse uskon vahvasti siihen, että kaikessa yksinkertaisuudessa hyvinvointi koostuu mahdollisuudesta itse päättää asioista.

Päättää mitä perhe syö viikon aikana ja valita ostoslistalle lempiruoat tai puhua puoliso ympäri ämpäri laittamaan just ne ihanat kukkakuviotapetit seinään, mitkä viimeksi näit sisustuslehdessä. Näitä ovat ne päätökset, jotka aidosti tuovat iloa elämäämme. Minun lempipäätös, jonka teen joka päivä on ehdottomasti tämä perinteinen ”mitä päälle laitaisin?". Ja yhä edelleen se tekee minut onnelliseksi. Joka päivä.

Mutta miten olisi, jos tilanne olisi toinen? Jos en voisi joka päivä itse päättää omista asioistani? Jos se olisikin joku toinen, joka määrittäisi kuinka lyhyen hameen saisin pistää päälle, tai saisinko ylipäätänsä lähteä töihin. Me suomalaiset harvemmin ajattelemme sitä, kuinka paljon todellisuudessa on kiinni meidän arkipäivän päätöksistä. Vaikka pitäisi…

Syksyn alku on monelle pohtimisen aikaa. Lähtisikö opiskelemaan? Mihin koulun laitan lapset? Mistä saisin itselleni uuden ihanan talvitakin? Ja monet muutkin enemmän tai vähemmän tärkeät päätökset, niitä tulee pohtineeksi kesälomalta paluun jälkeen. Mutta tämä syksy on aavistuksen erilainen. Tämä on kunnallisvaalien syksy.

Joku voisi kysyä, no mitäs sitten? Miten jotkut vaalit vaikuttavat minuun? Todellisuudessa nämä ovat ehkä tärkeimmät vaalit juuri naisille, koska näissä puhutaan juuri meille tärkeistä arkipäivän asioista. Siitä, minne tulee lähikauppa, miten bussit kulkevat ja miten ihanalle lastenhoitajalle käy, kun valtio tekee leikkauksia. Olisi varsin hauskaa, jos itse antaisin jollekulle toiselle mahdollisuuden päättää minun puolesta siitä miltä minun arki näyttää seuraavat 4 vuotta. Sehän on melkein kuin olisi mennyt avioliittoon tietämättä siitä tai lähettää naapurin mummo tekemään ostoksia minun puolestani. Varsin typerää touhua, eihän kukaan näin tekisi, sanon minä. Älä tee sinäkään!

Muista kuinka iloiseksi sinut tekee pienet ja suuretkin päätökset, sillä sinä tyttö pystyt vaikuttamaan asioihin. Eikä kukaan voi ottaa sinulta sitä oikeutta pois, mikäli itse et anna periksi. Älä siis anna! Mene äänestämään, vaikka ulkona olisi märkää ja harmaata! Tue kaveria hänen unelmassaan päästä valtuustoon vaaleissa! Tai lähde itsekin ehdolle, jos siltä tuntuu! Tee niitä pieniä päätöksiä, jotka tekevät sinut iloiseksi! Me tulemme seisomaan joukkueena sinun päätöksien takana, sillä sinun pienet päätöksesi tekevät myös meidät iloisiksi.

Oikein kerttumaista syksyä Kerttu-siskoille!

Alena Santalainen

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Unelmista totta


Kuinka ihanaa on kun joku kuuntelee juuri sinua?

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että puhut, mutta aito äänesi ei tule kuuluviin? Tai kaipaat selkeyttä elämääsi, tavoitteisiisi, suunnitelmiisi? Entäpä pieni innostuminen? Asiat kyllä sujuvat, mutta olisi ihanaa, kun niistä voisi aidosti nauttia ja innostua.

Kaikkeen tähän tuo vastauksia elämäntaidon valmennus, lifecoaching, kuten monet sen tuntevat.

Valmennuksen tavoitteena on auttaa sinua nauttimaan enemmän tämän hetkisestä elämästäsi, löytämään omat vahvuutesi ja mennä niiden avulla eteenpäin kohti unelmiasi ja tavoitteitasi. Valmennus on ratkaisukeskeistä ja sen tarkoituksena on löytää juuri sinulle sopivat vastaukset. Tässä olet tärkeimmässä roolissa Sinä itse, vastaukset löytyvät sinusta.

Nyky-yhteiskunnassa omat ja muiden halut tuntuvat monesti olevan ristiriidassa. Tässä on usein kyse omasta tuntemuksesta ja siitä, ettei oikein hahmota omia toiveitaan. Valmentaja auttaa sinua selkeyttämään toiveitasi ja keinoja niiden saavuttamiseen. Pienin askelin pääset lähemmäs sitä, mikä tekee elämästäsi nautinnollisempaa ja toiveikkaampaa. Lopulta huomaat, ettei se ole niin vaikeaa kuin aluksi tuntui.

Suurimmissakin haasteissa pienet askeleet tuovat helpotusta. Monesti ei tarvitse vaihtaa työpaikkaa, ystäviä, perhettä, kumppania ja asuinpaikkaa, jotta tulisi onnelliseksi, vaikka se välillä saattaa siltä tuntuakin. Kun avaa oven muutokselle ja uusille mahdollisuuksille, tärkein muuttuva asia on oma asenne. Lopulta huomaat, että se on ainut, mitä voit muuttaa ja se muuttaakin kaiken.

Valmennus ei ole terapiaa. Se vaatii sinulta halua ja voimia lähteä uuteen suuntaan, voimaantua omista oivalluksista. Menneisyys on juuri sitä, mitä se sanookin, mennyttä elämää. On tämä hetki ja loistava tulevaisuus. Tulevaisuus täynnä niitä mahdollisuuksia, joita itse haluat!

Pääsemme Kerttujen kanssa tutustumaan valmennuksen ihmeelliseen maailmaan kevään tapahtumassa ”Aarrekartta onnelliseen elämään” 28.4. klo 12 Ravintola Mummolassa Tikkurilassa. Tervetuloa mukaan kartoittamaan omia unelmia!

Marianne Heinonen
Kerttuverkoston pj.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kertun päivän haaste: Kertut Mummolassa


Missä mieli lepää ja virkistyy, missä sinusta huolehditaan aina hyvin? Mummolassapa tietenkin. Mummolassa on lempeyttä ja lämpöä, kotitekoinen ruoka tuoksuu, on hyväntahtoisuutta, kiireettömyyttä ja inhimillisyyttä.

Tällaisia puitteita Kerttu-hallitus lähti perjantaina varaslähdöllä testaamaan Kertun päivän kunniaksi. Ravintola Mummola löytyy pienen junamatkan päästä Helsingistä, Tikkurilan aseman läheisyydestä. Työviikon jälkeen illan rentouttava hetki tulee tarpeeseen.

Jo ravintolan eteisessä meidät vastaanottaa aidon kokoinen lehmäpatsas, portaiden yläpäässä odottaa rautalankaiskelmä ja salissa vanhan ajan kalusteet sekä posliiniastiat. Ruokalistalla on niin mummon lihapullat kuin kiisselikin. Tämän lähemmäksi mummolaa ei sukujuuriltaan maakunnasta tuleva pääkaupunkiseudulla pääse. Onneksi tämä mummola tarjoaa myös punkkua..

Hallituksen kokous etenee mukavissa merkeissä ja päätös tulee selväksi: Arvaattekin varmaan jo, missä Kertut kokoontuvat myös kevään hyvinvointitapahtumassa. Merkitse siis jo kalenteriisi lauantai 28.4. lounas ja kaffet Kerttu-seurassa, Mummolassa.

Hyväätekevää Kertun päivää kaikille Kertuille ja kertunmielisille! Nauttikaa!


www.ravintolamummola.fi.png

torstai 23. helmikuuta 2012

Skumppaa ja sparrausta

Kerttujen vuosi on alkanut maljannostojen merkeissä. Ensin vietettiin verkoston 3-vuotissynttäreitä ja sitten ystävänpäivää eduskunnassa. Vaikka yhteiset juhlahetket ovat tärkeitä, on Kerttujen ohjelmassa luvassa muutakin kuin juhlimista.

Vuoden 2012 teemana verkostolla on hyvinvointi ja jaksaminen. Kertut ovat tyypillisesti aktiivista ja aikaansaapaa väkeä. Usein tällaisilla ihmisillä tekemistä riittää ja on monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Moni Kerttu osallistuu tiiviisti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, kuten viime kevään eduskuntavaaleihin. Lisäksi erilaisia haasteita kohdataan niin töissä, opiskeluissa kuin kotirintamallakin. Nyt on taas sopiva aika muistuttaa kaikkia omien voimavarojen huoltamisen tärkeydestä kaiken innostavan toiminnan keskellä.

Kerttujen perustehtävänä on tukea nuoria naisia erilaisissa elämäntilanteissa. Kerttujen voima on vertaisverkostossa, jossa sparraamme toinen toisiamme. Verkoston teemaseminaareissa on käsitelty viime vuosina mm. taloutta, työelämän haasteita ja yrittäjyyttä. Tämän kevään Kerttu-kokoontumisessa huhtikuun lopussa on tarkoituksena kehittää itsemme ja toistemme sparrausta erilaisin menetelmin. On hauska nähdä, minkälaisen vaihtoehdon Kerttu-sparraus antaa erilaisille life coacheille ja personal trainereille..

Seuraava verkoston teemaan liittyvä happening on tulossa jo Kertun päivänä 17.3. ja se valtaa jäsenistön sekä kaikkien Kerttu-henkisten facebookin. Seuraa siis tulevaa Kertun päivän haastetta verkossa - niin tässä blogissa, facebookissa kuin Kerttujen sähköisessä jäsenkirjeessä Gerbiilissäkin.